Kansallisen kaupunkipuiston tarkastelualuetta sormiharjoiteltiin

1.03.2018

Helsingin kaupungin järjestämässä karttatyöpajassa torstaina 1.3. Kansakoulukadun kokoushuoneessa. Koolla oli kaupungin kutsuma asiantuntijajoukko kaikkiaan n. 25 henkeä. Osallistujista enemmistö oli kaupungin omaa henkilöstöä. KKPH!-liikkeen piiristä osallistujia oli kahdeksan.

Raisa Kiljunen-Siirola kertoi työpajan lopuksi, että ehdotus kansallisen kaupunkipuiston alustavasta tarkastelualueesta tehdään tämän työpajan tuloksia hyväksikäyttäen seuraavaan kkp-työryhmän kokoukseen, joka pidetään 22.3.  Alustava tarkastelualue määritellään osaksi kansallisen kaupunkipuiston esiselvitystä. Tavoitteena on, että kaupunkiympäristölautakunta päättäisi kansallisen kaupunkipuiston esiselvityksestä kesällä. Lautakunnan päätöksen jälkeen kkp-esiselvitys lähetetään lausunnolle. Kaupunginhallitus käsittelee asiaa syksyllä.

Tehtävä

Työpajassa neljän pienryhmän tehtävänä oli hahmotella kansallisen kaupunkipuiston tarkastelualuetta koko kaupungin laajuiselle karttapohjalle ja keskusta-aluetta suurempi mittakaavaiselle pohjalle Karttapohjalla oli himmeinä merkintöinä Keskuspuisto, Helsinkipuiston alue, syksyisen karttakyselyn tuloksista koottu kartta sekä ns. arvotihentymäkartta luonto- ja kulttuuriympäristöarvoista. Työpajassa hahmoteltiin karkealla viivalla tarkastelualuetta. Kyse oli tarkastelualueen ensimmäisestä ”sormiharjoittelusta”

Pienryhmien tehtäväksianto:
-Merkitkää kukin kaikkien ryhmäläisten hyväksymä osa-alue karttaan mustalla suurpiirteisellä tussirajauksella ja numeroikaa osa-alueet
-Jos jonkin alueen kohdalla ei ole vielä esimerkiksi kaavallisia tms edellytyksiä sisältyä tarkastelualueeseen, mutta sillä voisi olla tulevaisuuden potentiaalia kaupunkipuiston osana, niin merkitkää se optioalueeksi sinisellä tussilla
-Jos ette ole yksimielisiä tarkastelualueen tai optioalueiden rajauksista niin merkitkää erimielisyyttä herättävät alueet punaisella

Osallistujat jakautuivat neljään pienryhmään, joilla kaikilla oli em. tehtävä. Lisäksi ryhmiltä pyydettiin painotettu näkökulma seuraavasti:
1. Ryhmä;  Luonto
2. Ryhmä;  Rakennettu ympäristö / historia
3. Ryhmä; Puistot, maisema- ja kulttuuriympäristöt
4. Ryhmä; Meri, rannat, saaristo

Muita artikkeleita

Helsingin kansallinen kaupunkipuisto etenee

Helsingin kansallinen kaupunkipuisto etenee

Helsingin kansallisen kaupunkipuiston suunnittelu on vihdoin edistynyt. Hankkeen uutiskirje ilmestyi 14.9. ja Helsingin kaupunki valmistelee edelleen hakemusta ympäristöministeriölle kansallisen kaupunkipuiston perustamiseksi Keskuspuiston ja Haltialan ydinalueelle....

lue lisää
Kaupungin työryhmän 6.11.25 tiedotustilaisuus

Kaupungin työryhmän 6.11.25 tiedotustilaisuus

KKPH!: Helsingin kansallisen kaupunkipuiston valmistelu on tärkeä ja ajankohtainen hanke, mutta nykyinen esitys, joka koskee vain Keskuspuistoa, on liian suppea. Pelkkä Keskuspuisto ei yksinään täytä maankäyttö- ja rakennuslain mukaisia kansallisen kaupunkipuiston kriteereitä.

lue lisää